Alkuperäinen ohje: Hirvenlihakääryleet / Kotiliesi
Annoksia n. 4-5 kpl n. 1 kg hirven paistia 150 g pekonia 150 g mustapippurituorejuustoa (esim. Valio Mustapekka) 1 sipuli vettä kanttarellejä tuoretta timjamia suolaa loraus punaviiniä loraus ruokakermaa perunoita (jauhoinen lajike) Hirvenlihakääryleet Leikkaa paistista ohuita siivuja ja painele niitä kevyesti käsin jotta ne litistyvät ja leviävät. Lihanuijaakin voit käyttää, mutta ole varovainen, ettei liha repeile. Laita viipaleen yhteen reunaan muutama nokare mustapippurijuustoa ja kääri rullalle. Kääri pintaan 1-2 viipaletta pekonia ja kiinnitä cocktailtikuin. Kun olet saanut kaikki kääryleet valmiiksi, kuumenna paistinpannu oikein kuumaksi (ilman rasvaa, pekonissa on sitä varsin riittävästi). Paista kääryleet muutamassa erässä pannulla niin, että ne ruskistuvat joka puolelta kevyesti. Kun kääryleet on paistettu, kaada pannulle noin 3 dl vettä ja anna kiehahtaa lihaliemeksi. Siirrä paistetut kääryleet pataan. Lisää joukkoon pilkottu sipuli (voi olla isompinakin lohkoina, oman maun mukaan), kanttarellit, silppua mukaan muutama oksa timjamia ja lisää pieni ripaus suolaa. Kaada paistinpannulta lihaliemi pataan kääryleiden päälle sekä lorauta joukkoon punaviiniä, noin desilitran verran. Nestettä pitäisi olla niin, että kääryleet juuri peittyvät, lisää tarvittaessa vettä. Peitä pata kannella ja laita uuniin paistumaan 150 asteeseen noin tunniksi tai vähän reiluksi. Kun otat padan pois uunista, lorauta joukkoon vielä ruokakeraa noin desin verran ja sekoita. Tarjoile perunalumen kanssa. Perunalumi
Kuori perunat ja keitä ne suolatussa vedessä kypsiksi, ei haittaa vaikka olisivat jopa vähän ylikypsiä. Valuta huolella, mielellään siivilään ja anna niistä haihtua vielä viimeiset vedet. Purista perunapuristimella lumeksi, tai jos et perunapuristinta omista, niin painele siivilän läpi jolloin lopputuloksen pitäisi olla sama.
Aterian kanssa (ja sinne padan joukkoon) sopii hyvin Pinot Noir -punaviini, meillä oli kaverina Argentiinalainen Llai Llai. | Vinkkejä:
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti