lauantai 7. joulukuuta 2013

Juustosarvia

Ihan paras idea yleensä on tehdä tarjottavaksi jotain, mitä ei ole ikinä ennen tehnyt, vaan ainakin tällä kertaa lopputulos oli kuitenkin ihan onnistunut. Tähän asti olen kaikki croissantit ja sen tapaiset syönyt muualla, ostanut valmiina tai vähintään pakasteina, mutta törmättyäni alkuperäiseen ohjeeseen totesin sen vaikuttavan sen verran yksinkertaiselta, että eihän tuo nyt voi mennä pieleen. Ainakaan kovin pahasti. Paitsi että ohje on helppo, se on myös nopea valmistaa.


Alkuperäinen ohje: Juustosarvet / Viinikassi.fi
Annoksia n. 16 kpl

5 dl vehnäjauhoja
4 dl emmental-raastetta
2 tl leivinjauhetta
suolaa
150 g voita
1,5 dl maitoa


Jos voi ei ole huoneenlämpöistä (ei se minulla ikinä ole, koska en sitä ikinä muista nostaa etukäteen pois jääkaapista), lämmitä sitä muutamia sekunteja ensin mikrossa, jotta se on pehmeämpää. Älä kuitenkaan sulata ihan juoksevaksi.

Sekoita ensin leivinjauhe vehnäjauhoihin. Voit jättää 1 dl vehnäjauhoista tässä kohtaa pois ja lisätä sen vasta lopuksi tarvittaessa. Kaada jauhoseos voin päälle, lisää suola ja juustoraaste ja nypi tasaiseksi. Mittaa sitten joukkoon maito ja sekoita taikinaksi, mutta älä vaivaa.

Jaa taikina kahteen osaan ja pyöritä isohkoiksi palloiksi. Kauli jauhotetulla pöydällä isoksi ympyräksi ja leikkaa ristikkäin kahdeksaan osaan jotta saat pitkiä kolmioita. Rullaa kolmiot leveämmästä päästä kapeampaan ja asettele pellille. Voitele sarvet kananmunalla, ripottele päälle vielä juustoraastetta ja paista uunissa noin 10-15 min 200 asteessa.
Vinkkejä:
  • Kannattaa syödä lämpiminä tai edes huoneenlämpöisinä, silloin koostumus ja maku on parhaimmillaan
  • Säilytä liinalla peitettynä, tällöin pysyvät lämpiminä pidempään
  • Näitä ei tarvitse valmistaa kovin paljon etukäteen, koska ovat hyvin nopeita värkätä
Pihistä:
  • Vaihda voi margariiniksi, näin se oli myös alkuperäisessä ohjeessa
  • Vähennä juustoa tai vaihda vähärasvaiseen
Panosta:
  • Kokeile muitakin juustoraasteita. Kannattaa valita kuitenkin maultaan voimakkaita juustoja.
  • Täytä sarvet juustoraasteella tai vaikka kinkkusuikaleilla tai esim. aurinkokuivatulla tomaatilla, kun ryhdyt käärimään niitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti