sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Lihamureke uunijuureksilla

Lihamurekkeella ruokkii helposti isommankin satsin ruokailijoita. Mureke on helppo valmistaa ja samalla vaivalla syntyvät lisukkeetkin, eli kaikki yhteen vuokaan ja uuniin. Voit valmistaa murekkeen ilman täytettä tai vaihdella täytteitä oman maun mukaan.



Annoksia n. 4-6 kpl

400 g naudan paistijauhelihaa (rasvaa 10 %)
1 dl ruiskorppujauhoja
2 dl vettä
1 x kananmuna
1 pss sipulikeittoaineksia

feta-juustoa
pekonia

4 x pieni bataatti
1 x palsternakka
4 x porkkana
5 x peruna
4 x pieni punasipuli

oliiviöljy
suola
mustapippuri
timjami
rosmariini


Mureketaikina
Turvota korppujauhot vedessä. Voit myös käyttää veden sijaan esim. kivennäisvettä. Korppujauhot turpoavat muutamassa minuutissa. Lisää kulhoon raaka jauheliha, riko joukkoon kananmuna sekä kaada sekaan sipulikeittoainekset (tai muut mausteet). Vaivaa voimakkaasti puuhaarukalla, kunnes ainekset ovat hyvin sekaisin. Kotitalouden opettajani joskus yläasteella antoi ohjeeksi, että mureketaikina on sopivasti vaivattu, kun puuhaarukka pysyy taikinan keskellä pystyssä vajoamatta sivuille.

Muotoile taikinasta vuoan keskelle tasapaksu "limppu". Paina keskelle noin kahden sormen levyinen kolo koko pituudelta, johon täytteet laitetaan. Vuoraa kolo ensin muutamalla pekonisiivulla, täytä sitten fetajuustolla ja asettele päälle vielä pekonia. Taita taikina umpeen täytteiden päälle.


Juurespeti
Kuori kaikki juurekset ja pilko niistä sopivan kokoisia lohkoja ja paloja. Ripottele niitä tasaisesti murekkeen ympärille. Nopeammin kypsyvät kuten bataatit ja porkkanat voit laittaa pohjalle, se hieman hidastaa niiden kypsymistä. Mitään kasviksia ei tarvitse esikeittää. Sirottele lopuksi päälle ensin mausteet, eli suola, pippuri ja yrtit. Voit käyttää tuoreita yrttejä, mutta kuivatut menettelevät ihan yhtä hyvin. Lopuksi valuta kasvisten ja murekkeen päälle oliiviöljyä, arviolta muutaman ruokalusikallisen verran. Jos fetajuustoa jäi yli, voit murentaa sen ja ripotella kasvisten päälle.
Vinkkejä:
  • Oikaisen murekkeen maustamisessa käyttämällä pussillisen sipulikeittoaineksia (Ranskalainen sipulikeitto). Voit kuitenkin varsin hyvin maustaa murekkeen itse. Sipuli kannattaa silputa pieneksi ja kuullottaa ensin pannulla.
  • Makea chilikastike on myös hyvä mauste mureketaikinalle.
  • Olen saanut vinkiksi täyttää murekkeen myös esim. oliiveilla tai aurajuustolla. En ole näitä kuitenkaan kokeillut, sillä kumpikaan ei kuulu suosikkeihini.
  • Juuresten määrää voit vaihdella oman maun mukaan, myös muut kasvikset kuten esim. paprika ja vihreät pavut sopivat murekkeen kavereiksi.
Pihistä:
  • Jätä täyte pois ja paista pelkkä mureke kasvisten kanssa.
  • Voit myös nipistää käyttämäsi öljyn määrässä, joskin se tekee kasviksista maukkaampia. Jos haluat meheviä kasviksia ilman öljyä, kostuta kevyesti kasvisliemellä.
Panosta:
  • Käytä mureketaikinaan veden sijaan ruokakermaa.
  • Kokeile myös esim. lampaan jauhelihaa.
  • Voit voidella paiston aikana mureketta ja kasviksia yrteillä maustetulla öljyllä tai voisulalla.

Kuumenna uuni 250 asteeseen, mutta laske lämpötila 175 asteeseen kun olet laittanut vuoan uuniin. Paista noin tunnin verran. Murekkeen kanssa maistuu esim. Rosemount Shiraz Cabernet -punaviini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti