lauantai 23. kesäkuuta 2012

Mansikkakakkua

Juhannuksen kunniaksi päätin leipoa mansikkakakun - ei noita kakkuja nyt tule leivottua liian usein muutenkaan. Koska en ole kovin hyvä koristelemaan etenkään kuorruttamalla (lue: laiska, koska senkin taidon varmaan oppisi, jos vain viitsisi harjoitella) ei kakku ehkä ole ihan kauneimmasta päästä, mutta nyt sen verran siisti että sen ainakin viitsii kuitenkin kuvata. Viis siitä, hyvää se oli! Käytän samaa ohjetta yleensä aina kakkupohjaan ja täytteen ideakin on alunperin siitä lähtöisin, mutta menee enemmän tai vähemmän säveltämällä tätä nykyä.




Alkuperäinen ohje: Kinuskikakku / Pirkka - Reseptit
Annoksia n. 10-12 kpl

Kakkupohja
4 kpl kananmunia
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
1 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
3 kpl liivatelehtiä
vaniljasokeria
loraus sitruunamehua
pakastemansikoita

kostutukseen mansikoiden mehua

Kuorrutus
4 dl kuohukermaa
sokeria
n. 0,5 l tuoreita mansikoita

Kakkupohja
Jauhota ensin kakkuvuoka, itse suosin irtopohjavuokia. Jauhotetun vuoan voi laittaa jääkaappiin kakkutaikinan valmistamisen ajaksi.

Riko kananmunat (muista huoneenlämpöisinä!) kulhoon ja vaahdota sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään ja tämän jälkeen kaada ne muutamassa osassa siivilän läpi vaahtoon, välillä sekoittaen. Sekoittaminen kannattaa tehdä nuolijalla kevyesti kääntelemällä, tällöin vaahto säilyttää hyvin kuohkeutensa. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 30 min. Anna kakun jäähtyä ennen täyttämistä.

Täyttäminen
Irrota jäähtynyt kakku vuoastaan ja leikkaa varovaisesti kahteen tai kolmeen osaan. Sulata ja survo mansikat ja valuta niiden neste talteen kakun kostuttamista varten. Voit jatkaa mansikkamehua vedellä, jos sitä ei ole riittävästi. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma, mausta se vanilja sokerilla ja sekoita sen joukkoon rahka. Lisää vaahtoon sitten mansikat.
Vinkkejä:
  • Kakkuvuoan jauhottamisen lisäksi laitan itse irtopohjan väliin leivinpaperin, jolloin ainakin pohja irtoaa kakun päältä kivuttomasti.
  • Käytä huoneenlämpöisiä kananmunia! Ne vaahtoutuvat moninkertaisesti paremmin kuin jääkaappikylmät.
  • Täytteeseen en raaski tuhlata tuoreita marjoja, siihen käyvät yhtä hyvin myös sulatetut pakastemarjat.
  • Kuorrutukseen voi tehdä myös kerma-rahkavaahdon, eli sekoittamalla vatkatun kerman joukkoon purkillisen rahkaa.
  • Älä turhaan vaivaudu ostamaan rasvatonta maitorahkaa, se ei kakkua paljon terveellisemmäksi muuta.
Pihistä:
  • Kuohukerman voi korvata terveellisemmällä vaahtoutuvalla vispillä - varaudu vaan ettei vaahto ole yhtä kuohkeaa ja kestävää.
Panosta:
  • Pakastettujen mansikoiden sijaan, viipailoi täytteen päälle kakun väliin tuoreita mansikoita.
  • Kostuta mansikka- tai muulla marjaliköörillä, mehuun tai veteen jatkettuna.
Kuumenna loraus sitruunamehua kiehuvaksi (esim. mukissa mikrossa), johon liuotetaan liivatteet. Purista liivatelehdistä vesi ja sulata yksi kerrallaan kuumaan sitruunamehuun samalla sekoittaen. Anna liivateseoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi, sekoita se sitten täytteen joukkoon.

Kokoa kakku
Kakku kannattaa koota suoraan tarjoilulautaselle, jolloin säästyt siirtämisen vaivalta. Tällöin tosin tarjoilulautan hiukan sotkeentuu (tai no, se riippuu tietysti ihan koristelutaidoistasi), mutta itseäni se ei suuremmin haittaa. Kokoan kakun yleensi irtopohjavuoan reunan sisään, jotta kaikki pysyvät sisällä kunnes ovat hyytyneet kasaan. Eli ensimmäinen pohjalevy lautaselle, rengas ympärille ja kostuttamaan. Sitten täytettä, toinen kerros, kostutus ja lisää täytettä. Päällimmäinen kerros kostutetaan sisäpuolelta ennen päälle nostamista. Tämän jälkeen siirrän kakun jääkaappiin huilaamaan, parista tunnista jopa seuraavaan päivään.

Viimeiseksi koristelu, eli vaahdotetaan kerma ja maustetaan se sokerilla. Levitetään tai pursotetaan haluamallaan tavalla kakun päälle ja lopuksi pinnalle puolitetut mansikat. Nam ja herkuttelemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti