lauantai 23. kesäkuuta 2012

Lohta savustuspussissa ja uusia perunoita kananmunakastikkeella

Mökkijuhannuksen ja kunnollisen savustuspöntön puuttuessa voi korvikkeen kaupunki- tai taajamajuhannuksessa värkätä savustuspussilla. Tästä päähänpistosta siis tuumasta toimeen, en aiemmin ollut savustuspussissa mitään savustanut. Lopputulos oli ihan hyvä, lohi oli maukas ja mehevä ja kyllä siinä savun tuoksua oli (niin kuin keittiössämmekin vielä seuraavana aamuna), mutta ei se nyt ihan kunnon lämminsavulohta korvannut. Mutta ei huono korvike, kannattaa testata.

Kananmunakastikkeen olen kerran valmistanut ohjeella jossa ei ollut voi-jauho -vaihetta lainkaan, mutta suuresta metsästysyrityksestä huolimatta en kyseistä ohjetta onnistunut löytämään. Etäinen muistikuva asiasta on, että siinä kuumennettiin maito ja maustettiin mm. kalaliemikuutiolla, mutta millä kastike sitten suurustettiin, niin sitäpä sen uskaltanut lähteä hatusta heittämään. Alkuperäisen kananmunakastikkeen ohjeen linkki alla, joskin tunnustettakoon että vilkaisin sitä vain sen verran että mitä aineksia siihen tulee, mittasuhteet menivät ihan mutulla.



Alkuperäinen ohje: Kananmunakastike kalalle / Pirkka - Reseptit
Annoksia n. 3-4 kpl

800-900 g lohifilee
uusia perunoita
20 g voita
5-6 dl maitoa
3 kpl kananmunia
2-3 rkl vehnäjauhoja
ruohosipulia
suolaa
pippuria

savustuspussi (kalalle, uuniin)

Kala ja perunat
Nypi kalasta ruodot - suosittelen kalanruotopihtejä. Kuivaa kalasta enin kosteus pois, mausta suolalla ja pippurilla sekä silppua päälle ruohosipulia. Aseta kala savustuspussiin ja valmista pussin ohjeen mukaisesti. Savustuspussi piti sulkea huolella ja asettaa kuumalle pellille 250 asteeseen ensin 15 min ajaksi, jonka jälkeen lämpö laskettiin 175-200 asteeseen jossa kypsennettiin 25-30 min. Anna vetäytyä uunista ottamisen jälkeen vielä noin 5 min ennen kuin leikkaat pussin auki.

Uusia perunoita ei pahemmin tarvitse valmistella. Rapsuttele tai pese perunat, suosin itse ns. perunanpesuhanskoja. Keitä suolalla maustetussa vedessä kunnes ovat kypsiä, mutta eivät vielä hajoa. Valuta ja tarjoile.

Kananmunakastike
Keitä kananmunat ja siirrä ne kylmään veteen odottamaan. Sulata voi kattilassa, mutta älä ruskista. Lisää jauhot, sekoita tasaiseksi ja kuumenna hetki. Kaada joukkoon maitoa, sekoita ja odota että sakenee, lisää sitten taas maitoa. Sekoittele huolella, ettei kastike jää paakkuiseksi tai pala pohjaan. Hyväksi niksiksi olen todennut myös levyn lämmön pienentämisen, vaikka kastike valmistuukin hieman hitaammin se palaa pohjaan pienemmällä todennäköisyydellä. Mausta kastike suolalla ja pippurilla sekä ruohosipulisilpulla. Kuori kananmunat ja pilko tai muussaa ne ja sekoita kastikkeen joukkoon.
Vinkkejä:
  • Viherpiipertäjä sisälläni yritti muistaa WWF:n kalastusoppaasta mikä kala on ekologisinta ja jokin muistikuva jäi, että viljelty Norjalainen lohi ei lainkaan ole huonoimmasta päästä. Tunnustettakoon kuitenkin, että ostin lohta tarjouksen perusteella ja huomasin alkuperän kotona vasta pakettia avatessani.
  • Kananmunakastikkeen kootut niksit vastaavat lasagneohjeen juustokastikkeen koottuja niksejä, kannattaa vilkaista ne jos epäilyttää.
  • Nigellan kananmunienkeittoniksi on seuraava: laita kananmunat kattilaan kylmään veteen ja kattila kuumenemaan, kun vesi kiehuu sammuta levy ja jätä kananmunat levylle kattilaan kannen alle 10 minuutiksi. Tuntuu toimivan.
Pihistä:
  • Valmista kananmunakastike ilman voita ja jauhoja. Kun löydät ohjeen tähän, jaa se myös minulle!
Panosta:
  • Hanki savustuspönttö, uskoisin sen kuitenkin olevan sen arvoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti