Alkuperäinen ohje: Chatpati-leivät / Maku 4/2010
Annoksia n. 8 kpl 3 dl hiivaleipäjauhoja 1,5-2 dl vettä suolaa Vaivataan taikina Mittaa jauhot kulhoon ja sekoita joukkoon ripaus suolaa. Lisää vettä vähän kerrallaan ja vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Jos taikina jää liian löysäksi, lisää jauhoja - jos jauhoja jää kulhon pohjalle, lisää vettä. Ainesosien määrät ovat suuntaa-antavia, eli käsin vaivaamalla ja sekoittamalla löydät sopivan koostumuksen. Taikina ei saa tarttua sormiin, mutta ei myöskään olla rapisevan kuiva ja jauhoinen. Anna taikinan levätä jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Taikinasta leiviksi Vaivaa levännyttä taikinaa hetken aikaa ja pyöritä siitä ensin tasainen pitko, josta pilkot 8 tasaista palaa. Pyöritä palat palloiksi. Kuumenna valurautapannu levyllä ja älä lisää siihen mitään rasvaa. Pannun kuumentuessa litistä ensimmäinen pallo litteäksi ja kauli siitä pannun pohjan kokoinen pyöreä lätty. Älä kauli taikinaa liian ohueksi. Paista kuivalla kuumalla pannulla noin minuutin verran yhdeltä puolelta, käännä sitten ympäri. Voit hieman painella leipätaikinaa keskeltä reunoille päin, mutta sen kuuluukin kerätä ilmakuplia keskelle. Leivän paistuessa ehdit kaulita seuraavan valmiiksi. Paistele leivät rauhassa yksi kerrallaan. | Vinkkejä:
Panosta:
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti